Tv-huvit osa 2: japsidraamaaaah!

Okusan on okusanien tapaan hurahtanut terebidoramaan eli televisiodraamaan. Ei sentään vielä korealaiseen, jota kuulemma monet kotirouvat suurkuluttavat. Japanilaisessakin materiaalissa on kylliksi pitkäksi aikaa. Enkä edes katso sarjoja televisiosta, vaan netin puolelta on löytynyt oiva valikoima tekstitettyjä herkkusarjoja!

Tehkäämme pieni katsaus japanilaiseen laatudraamaan. Kokemusta alkaa jo olla, sillä takana on 37 jaksoa neljää eri sarjaa. Sarjoja on vaikea asettaa paremmuusjärjestykseen, joten kerrotaan katsomisjärjestyksessä.

Ensimmäinen oli superhypernyyhky, kuten nimikin antaa ymmärtää: "1 Litre of Tears" ("Ichi rittoru no namida"). Siitä on myös elokuva, mutta sarjaa kehutaan paremmaksi. Siinä highschool-tyttö Aya sairastuu parantumattomaan lihasrappeumatautiin. Sarjan taustalla on tositarina 1980-luvulta, ja sarjan lopussa aina näytetäänkin aidon Ayan valokuvia. Sarja itsessään (toisin kuin elokuvaversio) tapahtuu ihan nykyajassa.

1 Litre of Tears on tosi hyvin tehty ja todella vetoaa tunteisiin, muttei silti ole yhtään korni tai siirappinen. Vain äärettömän surullinen ja herkkä. Aya (suloinen ja erittäin hyvä näyttelijä Erika Sawajiri) joutuu kohtaamaan kuolemaan johtavan tautinsa yhdessä perheensä kanssa, ja erityisesti yhdessä koulukaverinsa, komean Asoun kanssa. Asou on omalaatuinen, lähinnä eläimistä pitävä erakko, mutta aina Ayan puolella. Sydäntä raastavinta onkin tietysti tämä nuori, tuhoon tuomittu rakkaustarina...

Ayan perhe on huipputapaus ja tuo sarjaan rutkasti huumoria, bittersweet-sellaista, mutta kuitenkin. Erityisesti tofua työkseen duunaileva isä on mainio.

Elokuva on kokonaan eri miehityksellä, enkä jaksanut sitä edes katsoa. Asiassa ei liene osuutta sillä, että leffassa ei ole Asou-kundia (Ryo Nishikido) ollenkaan...


Toiseksi sarjaksi valikoin jotakin ei-niin-surullista, mutta kyllä tämän kanssakin sai vollottaa: "Absolute Boyfriend" eli "Zettai Kareshi".


Sarjassa ofisuleidi Riiko (Aibu Saki), joka tahtoisi tulla huippukondiittoriksi, lunastaa puolivahingossa itselleen robotin, joka on ohjelmoitu henkilökohtaisesti Riikon unelmapoikaystäväksi. Robottipoju "Night" ("Naito") on sympaattinen tapaus, mutta lähinnä riesa Riikolle - kunnes tämä huikeiden tapahtumaketjujen ja robotin teknisten ongelmien kautta tajuaa, kuinka tärkeä Night (älyttömän pitkä Hayami Mokomichi) onkaan. Samalla mielenkiintoa kiihottaa työkaveri Asamoto Soshi (Mizushima Hiro), joka uskoo Riiko-chanin leivosmestariunelmaan.

Jälleen erinomaisen hyvin tehty sarja, joka koukutti ihan totaalisesti.


Viimeinen kokonainen katsomani sarja oli sitten Mei-chan no Shitsuji, jota muutaman jakson alkuvuodesta yritin seurata ihan tv:stäkin. Sarja on nimittäin tämän kevään uutuuksia. Se kertoo hiukan höppänästä Meistä, joka saa kuulla olevansa rikkaan suvun ainoa perijätär ja joutuu täten erikoiskouluun. Tässä tyttöjen sisäoppilaitoksessa jokaisella opiskelijaleidillä on oma, henkilökohtainen shitsuji, butler, miespalvelija. Host-pojan lailla kundit ovat komeita ja palvelevat kaikessa - mutta rakkaussuhdetta emännän ja palvelijan välille ei saa syntyä. No, tietysti niitä syntyy - ja lisäksi koulua riivaavat kaikenlaiset salaisuudet ja pahuudet. Lopulta kyse on elämästä ja kuolemasta ja miekat kirskuvat toisiaan vasten!

Tämä sarja oli näistä kolmesta humoristisin ja sisälsi paljon kaikkea oheiskikkailua kuvauksen ja sivujuonten puolesta. Mukana oli mainioita henkilöhahmoja, joihin kaikkiin sai tutustua, riippuen jaksojen painotuksista.

Pääosien Mei-chan (Nana Eikura), hänen butlerinsa, Zettai Kareshista tutun Hiron näyttelemä Rihito ja Mein sydämen varastamisesta kisaava hömelö mutta suloinen Kento (Sato Takeru) olivat kiva kolmikko, jonka tempoilua katsois mieluusti kakkososankin verran. Tämä sarja, kuten tuo edellinen Zettai Kareshikin, ovat molemmat mangaan perustuvia, joten jatkoa voikin olla luvassa. Mein tapauksessa ainakin manga jää vielä kesken, joten sarjan loppukin jää vähäsen auki.


Tällä hetkellä menossa on Kimi wa Petto, enemmän taas Zettai Kareshin kaltainen eli työelämään sijoittuva. Miehiin pettynyt uranainen (toimittaja!), Sumire, ottaa luokseen asumaan kadulta löytyneen, pahoinpidellyn nuoren poitsun ja alkaa pitää häntä lemmikkikoiranaan. Helppo hellyyden kohde vaihtuu ongelmatapaukseksi, kun mukaan astuu kilpaileva poikaystäväehdokas. Menen vasta jaksossa 3, joten mikä vain on yhä mahdollista.

Tässä sarjassa on hassunhauskasta aihevalinnasta huolimatta mukana selkeä synkempi sävy, ja puhutaan paljon uranaisen asemasta miesmarkkinoilla. Perinteiset japanilaismiehet eivät kuulemma arvosta uraa tavoittelevia naisia kovinkaan korkealle, eivätkä tahdo heitä heiloikseen. Pelottavaa kai, että nainenkin olisi työssään pätevä.



Sarjan "koira", Momo, on Jun Matsumoto, joka lähes kaikkien näiden muidenkin sarjojen pojusten lailla on sekä näyttelijä, poikabändilaulaja, malli, talk show -isäntä, radioääni ja ties mitä kaikkea. Roolihahmossaan hän tanssii, eikä mitenkään hassummin. Sarjassa tehdään iso numero siitä, että "Momo" on niin lyhyt ja niin paljon lyhyempi kuin emäntänsä. Oikeasti kundi on kuitenkin naisnäyttelijää (Koyuki) pidempi!

1 Litre of Tearsia lukuun ottamatta näissä kaikissa sarjoissa on vahvasti samantyyppinen kuvio: hitusen halveerattu ja hyljeksitty nuori nainen joutuu koettelemuksiin, jotka lopulta kasvattavat heistä vahvoja ja blää blää - tää niin perus. Ja kaikkien tueksi sinkoutuu äärimmäisen komea nuori mies, joka tukee ja rakastaa joka käänteessä sitten niin mahdottomasti. Taistellaan vaikeuksien kautta voittoon, uskotaan itseen ja ystäviin, eikä luovuteta mistään hinnasta. Ollaan uskollisia ja romanttisia. Ystävät ja perhe tukevat. Kaikki on humaania ja oikeus voittaa.

Kai nuo sarjat ruokkivat nuorten ihmisten (naisten) romantiikan kaipuuta tässä kovan yhteiskunnan puristuksessa. Ja hyvin ruokkivatkin! Yllättävän antoisia katselukokemuksia! Erityisesti, kun ottaa huomioon, että kielen oppimisen takiahan näitä tässä siis katsellaan! :)

Yksi hauska seikka on - tietysti - ruoka. Ensimmäisessä sarjassa keskityttiin kotitekoiseen tofuun ja sen oishii-ominaisuuksiin. Zettai Kareshissa pääpaino oli cream puff -kermaleivoksissa. Se oli ihan kauhea viikko, kun tuota sarjaa katsoin. Joka päivä piti saada kermapullia. Meikä juoksi leipomoissa ja kantoi kermapullaa kotiin. No, Mei-chanin bravuuri taas olivat udon-nuudelit. Niitä rahtasin sitten harva se päivä 100 jenin Lawsonista kotiin valmisannoksina... Nyt tässä Petto-sarjassa ei ole vielä ollut mitään varsinaista ruokaa, mikä on suuri kummastus. Okusanin linjojen kannalta ehkä ainoastaan hyvä!

Toinen vallitseva ominaisuus joka sarjassa (kaikissa japanilaisissa sarjoissa ja elokuvissa) on läheisyyden panttaus, joka on myös hauska piirre. Jos sarjojen hahmot halaavat (halaus tapahtuu usein pojan toimesta takaapäin, tytön mykistäväksi yllätykseksi), halaus on valtavan iso asia. Suudelmatasolle ylletään korkeintaan ihan loppuhuipennukseksi, ja sekin on vain pieni pusu. Piinaavaa!

Sarjoja riittää vielä koko vuodeksi. Sugoi!!

Tokion talvi on takana

Talvi alkaa olla lopullisesti taittunut taa - toivon mukaan! Viimeisen viikon on pidellyt säitä, suorastaan kesää. Joka päivä aurinkoa ja yli 20 astetta! Kuinka ihanaa olikaan riisua sukat (ja tuntea kokolattiamatto jalkojen alla...)! Erityisen ihanaa on ollut nukkua ilman sukkia, ja ilman pyjamaa!! Ulkona voi olla hameessa, lyhyissä hihoissa, tuuli on lempeän lämmin. No, nyt säätiedotus lupaa pilvisempää ja sateisempaa viikkoa, mutta eivätköhän paleluyöt ole jo ohi.

Kulunut talvi oli erilainen kuin mikään koettu koskaan. Ei se nyt mahdoton ollut, mutta en kyllä ikinä ole minään talvena missään palellut niin paljon. Vaan eipä suomalainen sisuton ole - kylläpä toinenkin talvi menisi, jos on mentävä!

Pieni kooste koetusta:

Tokion talvessa hyvää oli:

• Iho ei kuivunut kovin paljon.
  
• Pakkasta ei ollut kertaakaan (tai ehkä joskus öisin pari astetta, ja tuulen viimassa).
  
• Kaikki julkiset tilat olivat tosi lämpimiä.
  
• Michelin-toppatakit ja tupsupipot olivat (lämmintä) muotia.
  
• Mikrosortsimuodille sai nauraa: samat reidet kesät talvet!
  
• Torakat ja muut öttiäiset talvehtivat jossakin piiloissaan.
  
• Unen sai viileässä hyvin.
  
• Vähäisemmän kosteuden vuoksi sisäilma oli aika ok, jopa suihkun jälkeen.
  
• Alkutalven oli todella aurinkoista, viikkoja putkeen.
  
• Ruoka säilyi hyvin, kun koko asunto oli jääkaappi! Juomat olivat helmeilevän raikkaita huoneenlämpöisinäkin.
  
• Pyykit kuivuivat hyvin, kun ilma oli kuivahko.
  
• Talvi kesti käytännössä vain 3kk (joulu, tammi & helmi).

Ikävää oli:

• Sisällä kodissa oli todella, todella kylmä (aamuisin ja iltaisin 10 astetta, päivisin 15).
  
• Sähkölasku oli suurempi lämmityskulujen vuoksi.
  
• Aina piti käyttää sukkia, tuplana tai triplana.
  
• Piti nukkua muumioituneena futonilleen tulpapyjamassa – ai mikä parisuhde?
  
• Ulkona oli ylipukeutunut ja etenkin Yamanote-junassa paistui.
  
• Tuntui oudolta olla suunnilleen ainoa hanskoja käyttävä.
  
• Keittiössä oleminen oli suorastaan tuskallista, sormet kohmeessa.
  
• Lopputalvesta satoi reippaasti. Välillä vaakasuoraan.
  
• Huoneenlämpöinen punaviini oli liian kylmää!

Jos vietät talven Tokiossa, muista:

• Ilmastointilaitteella lämmittäminen ei varastoi lämpöä tilaan lainkaan, joten lämmin on vain silloin, kun laite on päällä. Ainakin, jos kyseessä on meidän asuntomme kaltainen paperiseinäkoti, jossa lähes jokainen seinä on ulkoseinä. Kerrostalossa voi olla toisin. Laitteen käyttö usein voi tuplata kuukausittaisen sähkölaskun, tai jopa triplata, jos laitetta käyttää läpi yön. Meidän taloudessamme sähkölasku nousi pahimmillaankin vain noin 3000 jeniä kuussa (24 euroa) mutta olemmekin kylmää kestäviä sissejä. Normaali sähkölaskumme on noin 40 euroa (5000 jeniä) kuussa. Kuulimme muutamalta tutulta, että kylmimmillä kausilla heidän laskunsa lähenteli 17 000:tta jeniä!
  
• Halvempi vaihtoehto yölämmölle ovat lisäpeitto, flanellipyjama (tai kaksi) ja villasukat (tai kahdet) :) Sähköhuopa eristää lämpöä aika mukavasti ja on laskun kannalta suhteellisen edullinen käyttää (pahimpina öinä).
  
• Erilliset sähköpatterit tms. saattavat suurentaa sähkölaskua runsaastikin. Samoin tietysti lattialämmitys ja sen sellaiset (kuuma wc-pönttö!), jos omistaa moisia ylellisyyksiä.
  
• Kaasu- tai kerosiinilämmitin kannattaa ottaa harkintaan, jos asunto on tosi kylmä. Niissä vehkeissä on omat vaivansa, mutta ne ovat halvempia käyttää kuin sähköllä toimivat vempeleet.
  
• Hokkairoja eli lämpölätkiä ei voi kertakäyttöisinä suositella, mutta toki pari pakettia sellaisia pahimpien viileyksien varalle tulee ainakin halvaksi. Ekologiselta kannalta kannattaa etsiä kesto-hokkairoja.
  
• On hyvä hankkia paksut verhot ja pitää niitä ikkunoiden edessä aina iltaisin. Meillä on paksua babmua olevat verhot, jotka pitivät vetoa aika hyvin. Ikkunathan ovat siis yksinkertaiset...
  
• Kahviloissa voi viettää mukavasti lämmintä aikaa!
  
• Yamanotessa voi kiertää lämpöistä reittiä romaania lueskellen, vaikka pari tunnin kiekkaa ympäri! Kustantaa vain noin euron.
  
• Jos viettää paljon aikaa kotona, työpöytä kannattaa sijoittaa auringon puoleiselle nurkalle asuntoa. Aurinko oli tänäkin talvena todella iso apu!
  
• Sisätossut ovat pakolliset ja eristävät hyvin kylmällä lattialla. Sähköinen lämpömatto jalkojen alla auttoi myös, vaikkei se edes olisi ollut päällä.
  
• Jos tahdot olla erittäin japanilainen, hanki kotatsu, lämmittimen sisältävä matala pöytä. Ei kuluta pahasti sähköä, kuulemma.
  
• Käy kylpemässä - mieluiten kylpylässä, ettei tarvitse itse kuluttaa vettä vain yhteen käyttökertaan!
  
• Ja muista jumpan ja muun luonnollisen, lämpöä aiheuttavan liikunnan merkitys!
  

Ihana Inokashira!

Torstaina otin himasta hatkat, alle Tozai Linen ja suunnaksi Kichijoojin. Siellähän sijaitsee jo useamman kerran visiteerattu Inokashiran puisto, joka on aina yhtä mukava. Viimeksi olimme siellä aivan sakuran alkutahdeilla, eikä kukassa ollut kuin vasta pari puuta. Nyt meneillään olivat sakuran lopputahdit, eli kukkia oli puissa ja maassa, ja vedessä. Inokashirassa kivin asia onkin veden läheisyys.

Otin itselleni ja alustalleni loistopaikan aivan rannasta, auringosta ja 23 asteen hellivästä lämmöstä. Eväänä oli kermakaakaota, nori-onigiri (riisikolmio, jonka sisällä merilevää ja seesaminsiemeniä, nam!), sweet potato -pasteija, custard-piiras ja perunasalaattia (joka tosin sisälsi kinkkuyllärin, tuttu ja aina niin turvallinen perunasalaatti - EIH!).

Ihmisiä oli edelleen pipona, mutta oma paikkani oli rauhaisa. Kauempaa kuului kitarointia ja huuliharppuilua, ja oli oikein easy relailutunnelma. Vaikka japanin kirjat olivatkin mukana.



Emme ole vielä itse testanneet polkujoutsenta, mutta se on kyllä suorituslistalla! Vuokraus kustantaa 700 jeniä (tunnilta?), muut venhot ovat vähän edullisempia.



Joutsenen kyydissä on varmasti tunnelmaa!



Luulitte jo, että mukanani ei ollut lainkaan sakea. Mutta ähäs, olipa kumminkin! Jotta luku luistaisi.



Ilma oli toisinaan todellakin sakeana, putoilevista kirsikankukista nimittäin. Paras sade maailmassa on kirsikankukkasade!



Auringon aloittaessa laskuaan tein vielä kävelyn lammen ympäri.



Ihan kuin satumetsä!



Pariskuntia kuherteli siellä ja täällä. Eikä ihme.





Näillä on joku salapuskapiknik.



En sitten millään pysty kyllästymään kirsikankukkiin!





No eivät japanilaisetkaan!







Kookas karppi kelluu kirsikankukkain koristelemana.



John Lennon was there, too!



Ja loppuun vielä vähän äänitunnelmaa hanamifanittajien keskuudesta.

Japanilaiset airon varressa

Inokashirassa näkyy aina sekopäisiä soutajia! Ensimmäinen pätkä on kuvattu toissavierailulla - äijä otti oikein kuntoilun kannalta!



Toinen on torstailta, jolloin vesillä oli reippaan riehakkaita koulupoikia. Osassa veneistä porukka seisoi ja huojui, tytöt kiljuivat, pojat heiluttivat venettä, tytöt kiljuivat lisää. Nämä videon pojat ovat rauhallisempia, lähinnä tahtovat päästä lujaaaaaa!

How to buy and register a second hand bicycle in Tokyo, Japan

Today I am exceptionally going to write in English. Sorry, our beloved readers, but I would like to give my share of "knowledge" about buying a second hand bicycle in Tokyo. In Japan all the bicycles have to be registered, and this can be a bit problematic for a foreigner. Especially if your Japanese is not so fluent.

The easiest way to register is to do the registration with the bike's current owner. The second best thing is to receive all the necessary papers (the old registration license, and maybe a receipt and bike's handbook) when you buy the bike. Bikes have to be registered, so every legit owner should have a registration license. The police is monitoring actively foreigners riding bicycles, so you are just getting yourself into trouble if you are riding a bike registered to someone else.

I bought our first bike from the Columbian university student's sayonara sale. He was asking 5000 yen for the bike, and it sounded cheap enough. Maybe it was a bit too much, because the front basket is taped together, but on the other hand brakes don't screech, there is no rust, and the front light is also working.

I picked up the bike from his apartment in the north side of the Yamanote line. We went together to a local bicycle shop and the seller did all the talking. During that time I was not able to write my home address in kanji (uh oh, you really should be able to do it), and the shop assistant wrote it for me. And then I rode the bike home. Remember, you can not take a bike into a train or a subway, so you have to be able to ride it to your home. In this case the ride took about 50 minutes.

Today, about six months later, I bought our second bicycle. Our friends are returning to Finland, and we decided to buy their 8 months old bicycle. This friend speaks good Japanese, and I have also learned something, so I thought the registration would be really easy. Well, it wasn't.

At first we headed to the nearby koban (police box), but it was closed (it is Sunday). Next, we went to another koban, but the policeman told us that he doesn't do registrations. Sigh. Well, he gave us directions to the third koban. Which we never found! Not even we really tried to search for it. Sigh. The friend knew a nearby bicycle shop, so that was our next destination.

At the shop the owner looked at the old registration license and pointed his finger at least ten times at the other bike store's stamp. Great. Well, he said "musugashii" and smiled, when we left. At this point we were quite pissed off. We had just wasted time, so I decided to head home, and left my friend to take care of packing their belongings.

On my way home a police car passed me and the officer looked at me, but they just kept on going. At home I decided to try to register the bike at the local shop (pun). Before leaving I practised how to express my matter as simply as possible. Well, it worked!

At the shop I told the assistant that my friend moves back to Finland (sniff), and I got his bike. And we tried to go to koban but it was closed. I showed him that I have the old registration license, bike's original receipt, and the handbook. He said ok, and I paid registration fee of 500 yen, filled in the registration sheet, and he put a new yellow registration sticker over the old one on my bike's body. And that's it!

Here is the happy new couple on our front yard:

Nattoa naamaan!

Olemme onnistuneet oleilemaan Japanissa yli puoli vuotta joutumatta kansallisherkku naton eli hapatettujen soijapapujen äärelle. Tai niin kuvittelimme. Todellisuudessa emme olleet edes ajatelleet koko nattoa - mutta sitähän on vähän joka puolella! Luulin, että se kaupoissa näkynyt mömmö on jotakin papuliha-asiaa.

Mutta perjantaina Takadanobaban eräässä izakayassa päätin tilata nattomakeja, viimeinkin. Ja heti kun makit saapuivat pöytään, hoksasin, että kas, tuo on tuota! Muistelin syöneeni Helsingissä nattomakeja, Kotossa tai jossain muussa japanilaisravintolassa, eikä muistikuva ollut kaamea.

Nyt se on. Sain nieltyä kaksi makia, sitten tuli totaalinen stoppi. Se oli AIVAN HIRVEÄÄ!! Koostumus oli kammottava, oli kuin oksennusta olisi niellyt. Nattohan venyy limarihmaisena, joten kun makin nosti lautaselta, sen perästä valui ihana rihma. Maku oli eltaantuneen, homehtuneen ja käyneen sekoitus. Kyseisen makin naton koostumus oli sellaista ryynimäistä, ei kovin isoja papuja.

Mutta monet sanovat, että ensimmäinen kerta on paha, vaan sitten alkaa helpottaa. Niinpä rohkea naton syö, ja kävin äsken ostamassa lisää nattoruokaa. Ostin nattomakirullan, joka sisältää myös kimchiä. Eli vähän huijausta pelissä. Ihan mielenterveyden takia.

Aion syödä rullan nyt. Eikun toimeen. Otan ensin kuvan.

Tässä nattopötkö on vielä viattoman näköinen kääreessään.


Tässä ei.


Haju: ellottava.
Koostumus: pötköstä valahtaa heti limarihmojen kera papukasa näppäimistölle. Tästä on hyvä jatkaa.
Ensimmäinen haukkaus: haukkausta on vaikea suorittaa loppuun, koska rihmat venyvät kuin juusto.
Maku: ei järkyttävä. Tulinen kimchi auttaa (vähän liikaa).
Toinen haukkaus: Kylmiä väreitä. Ei tämä hyvääkään ole. Norikuori on ihanan rapea ja kimchi on ihan hyvää, mutta se natto urkkii taustalla kamalan sivumakunsa kanssa.
Kolmas haukkaus: Kimchissä on joku kauhean pitkä ja natosta limainen kaali, jotka ei saa millään katki. Nattoa tulee suuhun liikaa. Natto ei ole vieläkään hyvää. (Ja minä kuitenkin pidän hapankaalista - paljon!)
Neljäs haukkaus: sitä ei tule. Testi on ohi.

Päälle reiluja kulauksia 100% Fruit Sparklingia.

Ei tuosta natosta voi kukaan tykätä! Olkoon terveellistä ja estäköön rauhassa aivoinfarkteja ja sydänkohtauksia. Otan ne mieluummin kuin syön lisää nattoa!

Työllisiä tuoksuja

Viime viikolla työpaikalla viereeni istutettin leidi, joka hoitaa sopimusasioita. Hänen hiuksensa ovat aina nutturalla, vaatteet selkeästi muiden vaatteita kalliimpia, on iPhone (melko kallis Japanissa), on hoikka, puhuu lapsen äänellä (kuten hienoilla naisilla on Japanissa tapana) ja sipsuttelee aina korkkareilla. Hänen perusilmeensä on kireä, mutta keskusteltaessa hän on ihan ystävällinen.

Jokakeväiset allergiaoireet alkoivat pari viikkoa sitten, mutta toistaiseksi kevät on sujunut ihan hyvin Suomesta tuotujen allergialääkkeiden avulla. Tänäänkin aamu meni töissä allergian osalta aivan oireetta, mutta tämän vierustoverin istuttua klo 11 paikalleen on päivä edennyt nihkeämmin. Hän nimittäin käyttää todella voimakasta hajuvettä! Henki on koko ajan vähän salpautunut, sieraimia kirvelee ja silmät kutisevat. Lounastauolla oireet hävisivät, vaikka menimme ulos siitepölyjen keskelle. Oireet palasivat, kun istuin taas paikalleni.

Työkaverit olivatkin maininneet jo paria päivää aiemmin naisen hajuvedestä, mutta itse huomasin haittavaikutukset vasta tänään. Lounastaolla mainitsinkin, että mitenhän näistä haittavaikutuksista pääsisi eroon. Se ei itse asiassa olekaan ihan helppoa. Yrityksen hierarkiassa nainen on minun yläpuolellani. Ohje olikin, että voisin mainita ongelmasta esimiehelleni, jos hän keksisi jotain.

Samalla kuulin mielenkiintoisen tarinan aiheesta. Eräs aiempi työntekijä oli haissut kesäaikaan häiritsevän voimakkaasti hielle. Tästä ei tietenkään kukaan ollut voinut mainita hänelle itselleen, joten asiasta oli keskusteltu esimiehen kanssa. Hänkään ei ollut voinut puhua asiasta haisulille, koska olisihan se (enkä) pikkumaista ja (ainakin) nöyryyttävää tämän hikoilijan kannalta. Toimistossa kuitenkin oltiin juuri sopivasti tekemässä viikkoa myöhemmin paikkojen järjestelyjä, joten esimies oli keksinyt, että sijoitetaan testipiste (jossa on mm. muutama iso plasma-tv) tähän ja hajuherne istumaan tuonne testipisteen toiselle puolelle.

Näin tehtiinkin, ja aiempien vierustovereiden ei tarvinut kärsiä enää hajuhaitoista. Hikimies oli vähän ihmetellyt uutta järjestelyä, että miksi hänen paikkansa sijoitettiin laitaan, mutta ilmeisesti hänelle itselleen sijoittelun syy ei koskaan selvinnyt. Ehkäpä sosiaalisen kehittymisen kannalta harmillisesti.

No, katsellaan. Kevät on jo pitkällä, joten allergiat eivät toivottavasti enää vaivaa kauaa. Terveisiä kaikille lumisateiseen Suomeen täältä 24-asteisesta Tokiosta!

Huh hah hanami!

Viime päivät ovat kuluneet melkoisessa kirsikankukkapöllyssä. Hanamointia on tullut suoritettua kuten kuuluukin: mahdollisimman usein, paljon ja lujaa. Ilma on ollut aika ihana, ja kirsikankukat ovat kieltämättä kerrassaan hurmaavia! Nyt ne ovat full bloomissaan, ja ilma on täynnään leijailevia kukkasia! Jos kukan saa kädelleen, voi toivoa jotakin, ja toive toteutuu.

Tähän saakka on vaikea sanoa, mikä on ollut kaikkein kaunein paikka. Tänään käyn vielä Uenossa katsomassa, miltä siellä nyt näyttää. Tässä ihan meidän lähelläkin, etenkin erään muinaisen puiston liepeillä, on myös upeita puita. Lenkkireissuilla tulee juostua kaula niin kenossa, että melkein menin kerran roska-auton alle. Onneksi tämä hurvittelu on kohta ohi, niin ei tarvitse kaiken aikaa ihastella!

Perjantaina kävin Shinjuku Gyoenissa. Puisto tulvi väkeä, mutta se on onneksi niin iso, että kaikki mahtuvat miellyttävästi. Puistossa näytti muun muassa tältä:











Nautiskelin siinä penkillä puolisalaa pillisaken eväsviinereiden kera ja lueskelin Banana Yoshimoton romaania. Ympärillä kirmailivat lapset, koirat, pallot, frisbeet ja kännykkäkameroillaan kukkia saalistavat salarimanit.

Perjantai-iltana Yan-sanin päästyä töistä suuntauduimme Kudanshitaan, Keisarin puutarhojen länsipuolelle kirsikkapuuspottiin nimeltä Chidorigafuchi. Kuulemma suosituimpia hanamipaikkoja, ja näin oli. Lisäksemme liikkeellä oli väkeä noin miljoonasta kahteen. Poliisipartiot ohjastamassa väkijoukkoa, joka uudelta vuodelta tuttuun tyyliin nelirivisessä jonossa mateli hiljalleen eteenpäin. Minne, emme siitä saaneet aivan tolkkua, sillä olimme malttamattomia jonottelemaan. Ilmeisesti pitemmällä olisi ollut vielä lisää yövalaistuja morsiamenvalkeita kirsikkapuita, mutta näimme niitä alkumatkan varrella jo kylliksi.


Vieressä sijaitsi Yasukuni Shrine, tuo kiistanalainen, japanilaisille "sotasankareille" pyhitetty temppeli, jonka pihalta löytyi armoton hulina. Meneillään oli vapun, matsurin, festarin ja karnevaalin sekoitus, jossa tarjoiltiin lukemattomista kojuista lukematonta mahdollista purtavaa.


Myös kalatikkareita.




Mekin otimme biirut ja fiilistelimme hetkisen, mutta väenpaljous oli hieman turhan massiivinen.


Seuraavana päivänä, lauantaina, suuntana oli Yoyogi. Myös valtaisa puisto, joka oli - yllätys yllätys - valtaisan täynnä. Saimme viime hetkillä napattua itsellemme ja siniselle pressullemme paikan kirsikkapuukujan viimeisen kirsikkapuun alta.



Ilmassa oli vahvaa juhlahumua. Japanilaiset olivat riemukkaita ja vapautuneita (ja juovuksissa). Kuten näkyy.







Seurassamme oli tuttu japanilais-suomalainen pariskunta seka japanilainen ystävä, joka oli edellisenä yönä eronnut amerikkalaisesta poikaystävästään piirakkasodan merkeissä. Onneksi lattiaan paiskautuneen piirakan sijasta kaupasta oli löytynyt tällaista herkkua:



Piknikpöytäämme kuuluivat myös Fazermintit, Geishat, liköörikonvehdit, isot vihreät pavut, patonki, foccaccia ja juusto, mansikat (tietysti!), tamago ja perunasalaatti.

Sekä silmänruokana (ja välillä konkreettisemminkin, sillä kukkia putoili koko ajan päällemme) ihanat ihanat hanat, siis kukat!




Ja ihanat ihanat vessajonot... Puoli tuntia kului jonossa! Ja saikin luvan olla ainoa kerta. Miehet kävivät suomityyliin puskissa, mutta koska kaikkialla oli väkeä, naisille touhu ei ihan niin helppoa ollut... Hyvä asia oli, että puistojen vessat ovat kaameita haisevia likaisia reikiä, joiden äärellä kukaan ei ole hetkeäkään pitempään kuin on pakko. Jono siis eteni nopeasti, vaikka aluksi vaikutti toivottomalta: edelläni jonossa oli 56 ihmistä.

Asemallakin sai hetkisen luovia.




Lauantain toinen kohteemme oli Komazawan puisto, jossa oli koko päivän ollut meneillään Suomi-hanami! Koska suunnitelmat menivät päällekkäin, emme siis varsinaisesti itse hanamiin ehtineet, mutta näimme viimeiset, parhaat palat. Paikallahan oli oikein orkesteri, ja suomilaulut raikasivat!



Jatkot löytyivät lähistöltä kotibileistä hernekeittoineen, hapankorppuineen ja kossuineen, eli iloa riitti vielä pitkälle iltaan. Pääsi tutustumaan taas uuteen ja vanhaan suomivereen. Paikalla oli myös paljon japanilaistyttöystäviä/vaimoja.


Sunnuntainakaan ei hanamilta vältytty! Parin kaverin kanssa käväisimme vielä Toyama-puistossa iltapäivää istumassa. Siellä oli muutama tosi kaunis puu ja maltillisemmin porukkaa. Metakkaa toki, kuten kaikkialla näinä vaaleanpunaisina viikkoina.



Siinäpä sakurasaldo tältä erää. Jospas nyt lähtisi - puistoon!

Happy hanami for all!

Tupakointi loppui JR:n asemilla

Aprillipäivänä tapahtui Tokiossa sellainen ihme, että olin suorastaan yllättynyt: Japan Railways poisti tupakointipaikat n. 200:n asemansa laitureilta. Tämä tupakkapaikaton alue ulottuu Tokion ympäristöön n. 50 kilometrin säteellä.

Lähes päivittäin JR:n junilla matkustavana tällä tupakkapaikkojen poistamisella on minulle jopa merkitystä. Enää ei tarvitse etsiä laiturialueelta paikkaa, jossa löyhkäävät polttajat eivät rohise ja ryi vieressä. Ja vielä merkittävämpi syy on tupakkapaikan lähelle pysähtyvät vaunut. Aiemmin vaunun pysähtyessä tupakkapaikan kohdalle saattoi koko vaunu täyttyä röökinlöyhkästä, ja sitä sai haistella ainakin seuraavalle asemalle saakka. Ellei sitten sielläkin pysähdytty tupakkapaikalle. Silloin kun matkustetaan kuin sillit purkissa, niin savusilliksi muuttuminen ei paranna viihtyvyyttä sitten yhtään.

Tämä kertoo hyvällä tavalla asteittaisesta asenteiden muuttumisesta. Shinjuku on jo aiemmin kieltänyt kaduilla tupakoinnin, joka on noilla täpötäysillä kaduilla vähintäänkin järkevää. Kun japanilainen polttaa päivässä keskimäärin 6,2 savuketta, joka on maailman neljänneksi eniten, niin pakko kai tässä on jonkun huolehtia, että tupakoimattomat saavat raitista ilmaa. Siksipä eilen olikin mukavaa ajella junalla, kun joka asemalla entiset tupakointialueet olivat nyt aivan tyhjinä ilman tuhkiksia.

Alkuperäinen uutinen on täällä.

Miehet kylpee

Okusanin kyläillessä Suomessa käväisimme suomikaverin kanssa löylyttämässä itsemme Shinjukun Kabukichossa olevassa Finrando Saunassa. Kyseinen "suomalainen" saunalaitos poikkeaa suomalaisesta saunasta mm. siltä osin, että se on vain miehille tarkoitettu rentoutumislaitos. Kuten sääntökyltistä näkee, tatuoinnit, humalaiset ja rikolliset eivät ole toivottuja, mutta ilmeisesti tässä kiinalaisten pyörittämässä paikassa ainakaan kahdesta säännöstä ei pidetä kovin tiukasti kiinni. Siitä lisää myöhemmin.

Portaiden alapäässä nakkasimme kengät lokeroihin ja jätimme lokeroiden avaimet vastaanottoon pantiksi. Saimme avaimet vaatekaappeihin sekä vaaleansiniset bokserit, eli siitä vain pukuhuoneeseen irtaantumaan ylimääräisistä vaatekappaleista. Kello oli jo lähes 21, joten pukuhuoneessa kohtasimmekin ensimmäiset humalaiset työmyyrät. Eipä heistä mitään harmia ollut, mutta herrojen askellus vaikutti varsin epävarmalta. Ja keskustelu oli normaalia kylpylätasoa äänekkäämpää. Toisaalta he olivatkin ainoat näkemämme selkeästi humaltuneet kylpylävieraat.

Koska tulimme kylpemään, bokserit päätyivät heti alempaan kerrokseen saavuttuamme koriin, ja suihkun kautta hyppäsimme kuumaan sähkökylpyyn. Sähköaltaan pohjassa on metallinen alue, josta keinoankerias räpsäyttelee virtaa väsyneeseen salarymaniin. Räpsyt ovat kuitenkin aika olemattomat, ja jännitettä täytyisikin olla huomattavasti enemmän, jotta tuosta isommin rentoutuisi. Kylpeminen oli silti oikein mukavaa. Ylempänä olevassa kuvassa näkyy kuva myös swastika-altaasta, ja kävimmekin seuraavaksi siellä hierotuttamassa itseämme.

Finrando Saunassa on kaksi saunaa, joiden lämpötilat ovat n. 60 ja 95 astetta, ja valintamme kohdistui kuumempaan vaihtoehtoon. Löylyähän näissä paikoissa ei heitetä, eli varsinaista löylytystä ei ole tarjolla. Saunassa istuskellessamme katsoimme telkkarista japaniksi dubattua amerikkalaista kyttäruutua, jonka katselua jatkoimme myös saunan ulkopuolelle viritetyiltä puutarhajakkaroilta.

Tässä vaiheessa olimme jo kiinnittäneet huomiota siihen, että suunnilleen puolella kylpylävieraista oli tatuointeja. Oli vanhoja miehiä, joilla oli vanhoja haalistuneita kuvia käsivarsissa, mutta myös nuorempia miehiä, joiden ihosta 70% oli täyteen nakutettu. Seurailimmekin näiden kavereiden puuhia, kun muutamat lähes kokonaan tatuoiduista tyypeistä ravasivat koko ajan ympäri kylpylää. Ajattelimme aluksi, että onkohan tämä jotain "reviiritarkkailua", mutta vähän ajan kuluttua päättelimme, että he vain tykkäävät kierrellä ympäriinsä. Tulipa kuitenkin mieleen, että ovatkohan tatuoinnit tuon rauhattoman juoksentelun takia kiellettyjä? Joka tapauksessa, yksi vanhempi mies siinä sitten meitä morjestikin, kun istuskelimme telkkarin äärellä. Joko muuten vain tai sitten olimme hänen paikallaan. Eipä siinä mitään sen kummempia sitten puheltu. Telkkarin jälkeen otimme vielä kuuman kylvyn poreettomassa altaassa, ja kylmäaltaan (n. 18 astetta) kautta peseytymään.

Kun "hienommissa" kylpylöissä on yleensä ollut iäkkäämpiä japanilaisia naisia hieromassa, tässä paikassa hierojat olivat nuorehkoja kiinalaisia. Sininen lainakylpytakki houkutteli kuitenkin hierontaa enemmän, joten sellainen ylle ja peilin eteen harjaamaan hiuksia. Tällä osastolla olisi ollut kiinalaisia nuoria naisia laittamassa kutrit ojennukseen, mutta osasimme tehdä se itsekin. Sitten kipaisimme hakemassa oluet ja istahdimme kuorsauksen täyttämään lepotuolihuoneeseen. Isosta telkkarista tuli uusintana Japani-Kiina -baseball-ottelu, joten seurasimme sitä lepotuoleissa vilttien alta.

Tässä paikassa voi viettää 500 jenin lisämaksulla koko yön joko lepotuolissa tai patjalla. Noin 2600 jeniä yöpaikasta kylpyineen ei kuulosta kauhean kalliilta ja varmasti voittaa mukavuudessaan nettikahvilan nojatuolin, mutta halvimmillaan kahden hengen oman hotelli- tai ryokanhuoneen saa lisäämällä hintaan vähän reilun tonnin per pää. Voihan tämä silti olla budjettimatkaajalle vaihtoehto, mutta mitään yksityisyyttä ei kyllä ole. Vaan eipä se näytä haittaavan japanilaista salarymania, koska paikassa tuhisi useampi kymmenen sierainparia.

Baseballin loputtua siirryimme ravintolan puolelle, jossa telkkari esitti japaniksi dubattua Resident Eviliä. Katsoihan sitä kevyen ruokailun ja oluen ääreltä. Tuntia myöhemmin oli aika lähteä, joten vaatteet päälle pukuhuoneessa ja maksun jälkeen kadulle.

Oli mielenkiintoista kokeilla tällaistakin paikkaa, mutta parempiin kylpylöihin verrattana Finrando Sauna on varsin nuhjuinen laitos. Tupakointi on jättänyt seiniin ja kattoihin jälkensä, ja paikka vaikuttaa nähneensä jo parhaat päivänsä. Ajankohdasta riippuen esim. Laqua-kylpylään pääsee jo 500 jenin lisäsijoituksella. No, on tämä ainakin keskellä Kabukichota, joten kylpylään voi törmätä kunnon salliessa vaikka kesken baarikierroksen - ja palata baanalle puhtoisena.